Kirjailijan kiss and tell

Kirjailija Panu Rajala on julkaissut teoksen hänen ja laulaja Katri Helenan välisestä 11 vuoden suhteesta. Juorunnälkäiset suomalaiset ovat ostaneet kirjaa niin, että kirjasta otetaan toinenkin painos. En ole lukenut kyseistä teosta, joten tietoni siitä perustuvat Hesarin kirja-arvioon, jonka mukaan kyseessä on rehellinen paljastuskirja hyvin intiimeine  yksityiskohtineen (=panokohtauksineen).

Paljastuskirjallisuus on laji, jota toivon näkeväni hyvin vähän suomalaisessa kirjallisuudessa. Intiimielämällä repostelu on moukkamaista, mutta enemmän minua tapauksessa kiinnostaa sen vertautuvuus edelliseen suureen suomalaiseen paljastuskirjaan, Susan Ruususen teokseen Pääministerin morsian. Toisen on kirjoittanut ansioitunut kirjailija ja toisen catering-alan yrittäjä. Todennäköisesti Rajalan teksti on paljon sujuvampaa, mutta oikeuttavatko aikaisemmat kirjalliset ansiot paljastukset?

Pääministerin morsian päätyi korkeimpaan oikeuteen asti ja korkein oikeus tuomitsi sekä Susan Ruususen, että kirjan kustantajan yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä sakkorangaistuksiin. Tapausta ei voi verrata aivan täysin Rajalan kirjaan, sillä poliitikon ja esiintyvän taiteilijan yksityiselämän suojat ovat erilaiset. Toisaalta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on tulkintakäytännössään katsonut, että ensisijaisesti yksityisyyden suoja on heikompi kun käsiteltävällä asialla on yhteiskunnallista merkitystä. Toisin sanoen poliiitikon yksityisyyden suoja on helpommin murrettavissa kuin taiteilijan.

Susan Ruususen kirjaa koskevassa ratkaisussa korkein oikeus katsoi raskauttavimmaksi juurikin sukupuolielämää koskevat kuvaukset:

“Sukupuolielämästä ja intiimeistä yksityisistä tapahtumista ilmaistut tiedot ja vihjaukset liittyvät yksityiselämän ydinalueeseen. Niiden luvaton julkistaminen on myös ollut omiaan aiheuttamaan V:lle puheena olevassa säännöksessä tarkoitettua vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kirjan tekijän ja kustantajan sananvapaudesta ei voida johtaa oikeutusta tällaisten tietojen ja vihjausten julkistamiseen kirjassa, vaan heidän sananvapautensa rajoittamista on näiltä osin pidettävä V:n yksityisyyden suojan kannalta välttämättömänä.”

Oletan kuitenkin, että Katri Helena ei halua kirjalle yhtään enempää julkisuutta, eikä siten lähde vaatimaan Panu Rajalalle tai kustantajalla rangaistuksia. Julkisen paheksunnan Rajala on kuitenkin teoksellaan jo ansainnut.

 

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *