Pelkurit eivät jää historiaan

Yhdenvertainen avioliittolakialoite kaatui tänään lakivaliokunnassa. Kuitenkin 19.3.2013 aloitetaan nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen, joka vastaa sisällöltään nyt kaatunutta lakialoitetta. Jos kansalaisaloite kerää 50 000 allekirjoittajaa niin aloite päätyy eduskunnan täysistunnon käsittelyyn. Jos haluat olla mukana vaikuttamassa tasa-arvoisemman Suomen puolesta niin allekirjoita aloite, niin minäkin teen.

Tämänpäiväinen äänestys lakivaliokunnassa oli erittäin tiukka, aloite kaatui äänin 8-9. Tiedotusvälineet nostivat vaa’ankieliasemaan tasa-arvoista avioliittolakia vaalikoneissa kannattaneet perussuomalaisten kansanedustajat Kaj Turusen ja Arja Juvosen. Kaj Turunen oli jokseenkin samaa mieltä Ylen vaalikoneväitteen:

“rekisteröityneille homopareille pitää kuulua kaikki samat oikeudet kuin avioliiton solmineille heteropareille”

kanssa, kun Juvonen oli täysin samaa mieltä.

Helsingin Sanomien vaalikoneessa Turunen kuitenkin vastusti perheen ulkopuolista adoptio-oikeutta homopareille. Arja Juvonen taas kannatti ulkopuolista adoptiota niin ihailtavin sanankääntein, että minunlaiseni kyynikkokin liikuttuu:

“Vanhemmuus on lahja. Hyvä isä ja äiti on sellaista myös vieraalle lapselle. Se, että on homoseksuaali, ei heikennä ihmisen kykyä toimia vanhempana. Tilanne voi olla vaikka päinvastoin: miten paljon onkaan heteroperheitä, joissa on paljon ongelmia mm. lasten kohtelun kanssa. Homoseksuaalit ovat käyneet kovan taistelun hyväksytyksi tulemisessa: siinä on koulua, joka varmasti antaa näkemystä moneen asiaan eritavalla kuin umpimielinen suvaitsemattomuus. Maailmalla on runsaasti isättömiä ja äidittömiä lapsia. Jokainen kurjuudesta pelastettu lapsi on oikein. Tietysti adoptiossa on oltava tarkkana, niinkuin viranomaiset onkin. Taustat yms. on selvitettävä. Tässä asiassa on sallittua oma mielipide: ajattelen sydämellä tätä asiaa.”

Politiikka on kompromisseja. Kansanedustaja ei voida saada kaikkea äänestäjille lupaamaansa toteutettua, koska ongelmaksi muodostuu yleensä raha, ryhmäkuri tai poliittiset realiteetit. Tasa-arvoisen avioliittolain kustannusvaikutukset ovat kuitenkin nollaluokkaa ja ainakin aikaisempaa parisuhteen rekisteröintiä käsiteltiin eduskunnassa omantunnon kysymyksenä, eli ilman ryhmän ohjausta.

Arja Juvosella oli tänään mahdollisuus toteuttaa lupaus äänestäjilleen. Hän jänisti ja taipui ryhmänsä enemmistön tahtoon.

PÄIVITYS: Kansalaisaloitteen aukeamista odotellessa voit tykätä Facebookin Tahdon2013-sivusta, niin ei aloitteen allekirjoittaminen unohdu.

PÄIVITYS2: Arja Juvosen näkökulma toiminnalleen

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

2 vastausta artikkeliin ”Pelkurit eivät jää historiaan

  1. Päivitysilmoitus: Internet ei unohda, kansanedustaja Juvonen | joelrouvinen

  2. Päivitysilmoitus: Aurinko nousi tänäänkin | joelrouvinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *