Lisähuomioita aito avioliitto -aloitteen valiokuntakäsittelyistä

Sunnuntain kirjoitustani on luettu blogissani yli 2 000 kertaa ja lisäksi Perustuslakiblogi uudelleenblogasi sen omaan blogiinsa. Tämä vetää edelleen nöyräksi.

Sain lukijalta kehotuksen perehtyä lausunnon lisäksi myös perjantain kokouksen pöytäkirjaan. Se olikin kiinnostava vinkki, sillä pöytäkirja vahvistaa entisestään näkemystäni siitä, että perustuslakivaliokunnan lausunto perustui politiikalle, eikä perustuslain tulkinnalle.

Perjantain kokouksessa perustuslakivaliokunnan lausunnosta äänestettiin:

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä ed. Niinistö ehdotti ed. Guzeninan kannattamana, että 12 kappaleen toinen virke kuuluisi seuraavasti ”Näin ollen lakiehdotus on hyvin ongelmallinen perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännöksen kannalta, ja siksi perustuslaista johtuvat syyt puoltavat lakiesityksen hylkäämistä.” ja että kolmas virke poistettaisiin.
Ehdotuksesta äänestettiin lausuntoluonnosta vastaan. Äänin 10—4 lausuntoluonnos hyväksyttiin.
Olen alla olevaan taulukkoon koonnut äänestyksessä päättäneet ja heidän vastauksensa Ylen eduskuntavaalikonekysymykseen ”Edellisen eduskunnan hyväksymä lainmuutos samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimisesta peruutetaan.”
Kansanedustaja Puolue Vastaus vaalikoneessa
Annika Lapintie Vasemmistoliitto Ei
Tapani Tölli Suomen Keskusta Kyllä
Simon Elo Perussuomalaiset Kyllä
Maria Guzenina SDP Ei
Hannu Hoskonen Suomen Keskusta Ohi
Antti Häkkänen Kansallinen Kokoomus Ei
Kimmo Kivelä Perussuomalaiset Kyllä
Jaana Laitinen-Pesola Kansallinen Kokoomus Ei
Markus Lohi Suomen Keskusta Kyllä
Leena Meri Perussuomalaiset Kyllä
Ville Niinistö Vihreä liitto Ei
Ulla Parviainen Suomen Keskusta Ei
Wille Rydman Kansallinen Kokoomus Tyhjä
Ville Skinnari SDP Ei

Taulukosta voi nopeasti laskea, että perustuslakivaliokunnan äänet olisivat vaalikonedatan perusteella jakautuneet 7 tasa-arvoisen avioliittolain säilyttämisen puolesta, 5 kumoamisen puolesta ja 2 tyhjää. Vaalikoneen avoimissa vastauksissa Hoskonen ja Rydman molemmat totesivat, että Eduskunta on asiasta kerran päättänyt eikä asiaa ole tarve avata uudelleen.

Kansanedustajien ei toki tarvitse äänestää vaalikonevastauksiensa mukaan, mutta pidän epätodennäköisenä, että näin monen edustajan kanta olisi vajaassa kahdessa vuodessa muuttunut jyrkemmäksi samaa sukupuolta olevien liittoja vastaan.

Valiokunnan pöytäkirjasta ei selviä, että miten äänet tuossa  10 – 4 äänestystuloksessa jakautuivat. Varmana voidaan pitää, että Niinistö ja Guzenina äänestivät lakiesityksen hylkäämisen puolesta. Olettaisin, että kaksi muuta hylkäämisen puolesta äänestänyttä olivat  Lapintie ja Skinnari, joka osaltaan tarkoittaisin, että hallituspuolueet äänestivät yhdessä linjassa lakialoitteen perustuslain mukaisuuden puolesta.

Varmuutta puoluekurin mukaan äänestämisestä ei kuitenkaan näillä aihetodisteilla saa.

Sen sijaan lakivaliokunnassa hallitusyhteistyö toimii. Lakivaliokunta päätti tiistaina, että aito avioliitto -kansalaisaloitteen asiantuntijakuulemiseksi riittää kahden virkamiehen ja oikeustieteen professori V-P Viljasen kuuleminen. Vertailun vuoksi Tahdon2013-aloitteen käsittelyssä lakivaliokunta kuuli 56:tta eri sidosryhmää ja asiantuntijaa.

Hesarin uutisen kirjoittanut toimittaja jättää lähteet mainitsematta, mutta teksti on paljonpuhuvaa:

Hallituspuolueiden edustajista kokoomuslaiset ja useimmat keskustalaisistakin olisivat halunneet haudata koko asian ja olla tekemättä mietintöä, mutta hallitusyhteistyön nimissä he äänestivät mietinnön tekemisen puolesta.

Jutussa on myös haastateltu keskustan kansanedustaja Mikko Kärnää, joka pyysi sateenkaariperheiltä anteeksi, että joutui äänestämään puoluekurin mukaisesti.

Minua mietityttää tässä farssissa enää lähinnä se, että millä Soini on oikein Sipilää ja Orpoa uhannut, kun keskusta ja kokoomus tanssivat perussuomalaisten tahtiin?

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

Perustuslakivaliokunta ja aito avioliitto -kansalaisaloite

Perustuslakivaliokunta antoi viime perjantaina lausuntonsa niin sanotusta aito avioliitto -kansalaisaloitteesta, jolla pyritään kumoamaan maaliskuun alussa voimaan tuleva tasa-arvoinen avioliittolaki. Perustuslakivaliokunta arvioi kansalaisaloitetta sekä suhteessa oikeuteen tehdä vastakkainen kansalaisaloite, että perustuslain yhdenvertaisuuspykälän ja erityisesti sen 2. momentin kannalta:

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Keskityn tässä kirjoituksessani arvioimaan perustuslakivaliokunnan yhdenvertaisuutta koskevaa lausuntoa suhteessa perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden lausuntoihin. Kaikki perustuslakivaliokunnan saamat lausunnot löytyvät Eduskunnan sivuilta asian käsittelytiedoista.

Lausunnossaan perustuslakivaliokunta toteaa, että aito avioliitto -kansalaisaloite ei ole perustuslain kannalta ongelmaton, mutta se voidaan silti säätää normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä. Tämä siksi, että:

Nyt arvioitavana olevan kansalaisaloitteen osalta perustuslakivaliokunta pitää arvion lähtökohtana sitä, että kansalaisaloitteessa kumottavaksi esitetty lainsäädäntö ei ole vielä voimassa. Tällaisessa tilanteessa kyse ei valiokunnan mielestä ole sellaisista lainsäädäntöön perustuvista perustelluista odotuksista, joita pitäisi ehdottomasti suojata.

Perustuslakivaliokunta ei tämän lausuman jälkeen viittaa aikaisempiin lausuntoihinsa, joten tämä perustunee asiantuntijalausuntoihin.

Apulaisprofessori Janne Salminen ei lausunnossaan ota kantaa yllä siihen, että voidaanko laki kumota, koska se ei ole vielä voimassa. Hänen kokonaisnäkemyksensä kuitenkin on, että kansalaisaloitetta on pidettävä perustuslain vastaisena:

Perustuslain 22 § ja perustuslain 6 § muodostavat ehdottoman esteen säätää kansalaisaloitteen tarkoittama laki tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Myöskään professori (emeritus) Teuvo Pohjalainen ei ota asiaan kantaa, mutta toteaa loppukaneettinaan:

Esillä olevan kansalaisaloitteen tarkoituksena on palauttaa oikeustila, jossa henkilöt asetettaisiin parisuhteen solmimisen osalta selvästi eri asemaan sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan näin voidaan tehdä vain, jos siihen on perustuslain tarkoittama hyväksyttävä peruste. Tällaista perustetta ei aloitteessa ole nähdäkseni esitetty.

Professori Juha Lavapuro arvioi asiaa hyvinkin tarkasti lausuntonsa kohdassa ”Perusteltujen odotusten suoja”. Suosittelen lukemaan koko lausunnon, mutta tämän kirjoituksen kannalta tärkein on tässä:

Perusteltujen odotusten suojan kannalta merkitystä on tässä suhteessa erityisesti sillä, että osalla avioliittolain muuttumisen johdosta säädetystä lainsäädännöstä on ollut välittömiä oikeus-vaikutuksia. Rekisteröityä parisuhdetta koskevan lakiin säädetyn muutoksen (250/2016) siirtymäsäännöksen mukaan ”ennen lain voimaantuloa suoritetusta parisuhteen rekisteröinnin es-teiden tutkinnasta annettu todistus rinnastetaan avioliittolain nojalla esteiden tutkinnasta vihkimistä varten annettuun todistukseen.” Siirtymäsäännös otettiin lakiin, koska lakivaliokunta piti oletettavana, että useat samaa sukupuolta olevat parit odottavat avioliittolain muutosta voidakseen solmia avioliiton. Valiokunta piti tarkoituksenmukaisena, että tähän varaudutaan antamalla viranomaisille mahdollisuus suorittaa avioliiton esteiden tutkinta jo ennen avioliittolain muutoksen voimaantuloa. (LaVM 7/2015 vp). Yleisen elämänkokemuksen mukaan lienee myös perusteltua olettaa, että useat sukupuolineutraalin avioliittolain voimaantuloon luottaneet ovat jo ryhtyneet avioitumistaan koskeviin henkilökohtaisiin järjestelyihin. Jo eduskunnan hyväksymä ja säädöskokoelmassa julkaistu avioliittolain muutos on myös ollut omiaan luomaan perusteltuja odotuksia niiden ihmisten taholla, joiden oikeudelliseen asemaan muutoksilla on välittömiä vaikutuksia. Näiden näkökohtien merkitystä korostaa, että avioliittolain muutokset ovat tulossa voimaan alle kuukauden kuluttua.

Kokonaisuudessaan Lavapuro on aloitetta kohtaan yhtä tyly kuin kollegansa:

Yllä esitetyillä perusteilla katson, että käsiteltävänä oleva kansalaisaloite ”avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta” (KAA 2/2016 vp) tulee perustuslaista johtuvista syistä hylätä.

Professori Tuomas Ojanen katsoo, että kansalaisaloitteen lakimuutoksille ei ole perusteita tilanteessa, jossa on juuri hyväksytty sukupuolineutraali avioliittolaki liitännäislakeineen:

[…] käsillä olevalle kansalaisaloitteelle ei ole perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia perusteita juuri siinä nykyisessä tilanteessa, jossa eduskunta on jo hyväksynyt lain 156/2015 sekä sen liitännäislait (lait 249-254/2016). Korostan ensinnäkin sitä, että hyväksyttävyyden perustelulle asetettavat vaatimukset ovat nyt sikälikin hyvin korkeat, että aloitteen hyväksymisen myötä samaa sukupuolta olevat ihmiset asetettaisiin uudestaan huonompaan asemaan heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Näin (uudestaan) syntyvää erottelua seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei myöskään voida pitää merkitykseltään vähäisenä, vaan huomattavana, mikä on myös valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa painoa saava seikka.

Ojanen muotoilee kantansa sovittelevammin kuin Lavapuro, mutta se on yhtä kriittinen:

Päädyn näin ollen kantaan, jonka mukaan kansalaisaloitteeseen on syytä suhtautua torjuvasti perustuslain kannalta.

Professori Veli-Pekka Viljasen lausunnostakaan ei löydy samaa näkemystä kuin perustuslakivaliokunnan lausunnosta:

Arvioitaessa nyt tehtyä kansalaisaloitetta ei arviointimittapuuna voida pitää oikeustilaa ennen avioliittolain muutosta, jota on sinänsä pidetty aikanaan ongelmattomana perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta (LaVM 14/2014 vp, s. 6-7). Eduskunta on näet hyväksynyt ja tasavallan presidentti vahvistanut avioliittolain, joka on antanut oikeuden solmia avioliiton myös samaa sukupuolta oleville pareille. Tässä suhteessa ratkaisevaa ei ole se, että laki ei ole vielä tullut voimaan, vaan jo lain säätäminen on luonut samaa sukupuolta oleville pareille perustellun odotuksen oikeudesta solmia avioliitto.

Kyse on siten nykyiseen oikeustilaan verrattuna olennaisesta samaa sukupuolta olevien parien oikeuksien heikentämisestä. Perustuslain kannalta merkittävää on, että heikennys kohdistuu heidän yhdenvertaiseen kohteluunsa suhteessa eri sukupuolta oleviin pareihin, samoin kuin heidän perhe-elämänsä suojan tasoon.

Perusoikeuksien yleisiin oppeihin sisältyy käsitys perusoikeuksien heikentämiskiellosta (ks. yleisesti esim. Pauli Rautiainen, Perusoikeusien heikennyskielto, Oikeus 2013, s. 261-283). Tämän mukaisesti olennaiset heikennykset perusoikeuksien nykyiseen toteutumistasoon voivat olla ongelmallisia perustuslain näkökulmasta.

Heikennyskielto on liitetty usein nimenomaan TSS-oikeuksiin, mutta sama perusajatus koskee muidenkin perusoikeuksien suojan tason heikennyksiä. Käsiteltävänä olevassa asetelmassa tämä konkretisoituu tavalla, jota meillä ei ole aikaisemmin ollut koskaan arvioitavana. Eduskunta on viime vaalikaudella säätänyt lain, jolla on annettu samaa sukupuolta oleville pareille oikeus solmia keskenään avioliitto siihen liittyvine oikeusvaikutuksineen (oikeus yhteiseen sukunimeen, oikeus yhteisadoptioon). Nyt tämä juuri annettu oikeus ehdotetaan otettavaksi pois ja palattavaksi aikaisempaan oikeustilaan. Kyse ei ole vähäisestä heikennyksestä, vaan olennaisesta yhdenvertaisen kohtelun ja perhe-elämän suojan tason huonontamisesta. Pidän tällaista ehdotusta lähtökohtaisesti ongelmallisena perustuslain näkökulmasta.

Tältä osin en pidä ratkaisevana sitä, että samaa sukupuolta olevien parien avioliiton mahdollistava avioliittolain muutos ei ole vielä tullut voimaan. Perustuslakivaliokunta on liittänyt ajatuksen perusteltujen odotusten suojasta aikaisemmin ennen muuta varallisuusoikeudellisten oikeustoimien pysyvyyden suojaan. Valiokunnan käytännössä oikeuden luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön pysyvyyteen on katsottu kuuluvan perusteltujen odotusten suojaan niin, että oikeuksia tai velvollisuuksia ei voida säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi sopimuspuolten oikeusasemaa (ks. esim. PeVL 42/2006 vp, s. 4). Perusteltujen odotusten suojan soveltamisala ei kuitenkaan rajoitu pelkästään suojaamaan ennen lain voimaantuloa vallinneita varallisuusoikeudellisia suhteita, vaan kyse on yleisestä oikeusperiaatteesta, mikä ilmenee esimerkiksi siitä, että perusteltujen odotusten suoja on kirjattu yleisenä hallinnon oikeusperiaatteena hallintolain (434/2003) 6 §:ään, jonka mukaan viranomaisen toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Jos Veli-Pekka Viljasta on uskominen niin perustuslakivaliokunnan nyt antama lausunto on aiempien lausuntojen vastainen. Viljasen yhteenveto on linjassa aiemmin käsiteltyjen lausuntojen kanssa:

[…] totean, että kansalaisaloitteen sisältämä lakiehdotus on mielestäni perustavan-laatuisella tavalla ongelmallinen perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännösten sekä perustuslain 10 §:n turvaaman yksityis- ja perhe-elämän suojan kannalta. Se merkitsee edellä mainittujen perusoikeuksien suojan tason olennaista heikentämistä ja loukkaa samaa sukupuolta ole-vien parien lainsäädännöllä vahvistettuja, oikeustilan pysyvyyteen kohdistuvia perusteltuja odotuksia.

Kuulluista professoreista ainoastaan Markku Helin katsoo, että lainsäädäntömuutos olisi ongelmaton:

Oikeuskirjallisuudessa on keskusteltu siitä, sisältyykö valtiosääntöömme yleinen perusoikeuksien heikentämiskielto. Tällaisen kiellon tuki oikeuslähteissä on kuitenkin hyvin vähäinen, ja kiellon rajaaminen asianmukaisella tavalla olisi vaikeaa. Lakeja muutettaessa käy useimmiten niin, että joidenkin oikeudet vähenevät ja joidenkin muiden taas lisääntyvät. Tulkinta, jonka mukaan perustuslaki sisältää perusoikeuksien heikentämiskiellon, voisi rajoittaa demokratiaa ongelmallisella tavalla. Henkilökohtaisesti pidän perusteltuna tulkintaa, jonka mukaan perusoikeuksien suojaamia oikeuksia voidaan heikentää, jos perusoikeuksien yleiset rajoittamisperusteet sen sallivat. Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan korostanut, että lainsäätäjällä on perheoikeudellisissa arvokysymyksissä laaja harkintavalta. Yhdenvertaisuusperiaatteesta ei sen mukaan voi johtua tiukkoja rajoja pyrittäessä kulloistakin yhteiskuntakehitystä vastaavaan sääntelyyn (mm. PeVL 15/2001 vp). Näillä perusteilla päädyn näkemykseen, että lainsäätäjä voi niin halutessaan palauttaa sen oikeustilan, joka vallitsi ennen sukupuolineutraalin avioliittolain säätämistä.

Henkilökohtaisena näkemyksenään Helinkään ei kuitenkaan kannata lakimuutosta:

Perusluonteista lainsäädäntöä kehittäessään lainsäätäjän ei tulisi poukkoilla.

Kuulluista asiantuntijoista vain yksi katsoi, että aito avioliitto -kansalaisaloite ei olisi perustuslain vastainen. Muut asiantuntijat katsovat, että lakialoite on perustuslain vastainen. Tällöin sitä ei voitaisi lainkaan käsitellä muussa kuin perustuslain säätämisjärjestyksessä. Yhdenkään asiantuntijan lausunnosta ei löydy perustuslakivaliokunnan ottamaa kantaa, että laki ei hyväksymisensä jälkeen, mutta ennen voimaantuloaan suojaisi perusteltuja odotuksia.

Jos perustuslakivaliokunta taas nojaisi Markku Helinin kantaan niin silloin ainoaksi ongelmaksi jäisi vain mahdolliset avioliittoon vihityt samaa sukupuolta olevat parit ennen kuin lain muutos saadaan voimaan.

Perustuslakivaliokunta ei tietenkään ole sidottu asiantuntijalausuntoihin, mutta pidän huolestuttavana, että Suomen perustuslaintulkinnan ylin auktoriteetti lähtee tekemään tulkintoja, jotka eivät perustu asiantuntijoiden näkemyksiin. Sekä Ojanen, että Viljanen totesivat lausunnoissaan, että perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä ei ole vuoden 1995 perustuslakiuudistuksen jälkeen ollut tilannetta, jossa pyritään kumoamaan yhdenvertaisuutta merkittävästi edistävää lakia. Siihen nähden on hämmentävää kuinka huonosti perustuslakivaliokunta lausuntoaan perustelee.

Veikkaukseni on, että perustuslakivaliokunnan lausunnon lähtökohdat ovat enemmän poliittiset kuin oikeudelliset. Kuntavaalit lähestyvät ja PS:n sekä KD:n ihmisvihafalangi haluaa aloitteen vielä kerran suureen saliin, jotta kansanedustajat saavat vielä kerran julistaa vihapuhettaan seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Oletettavasti PS vaatii tätä keskustalta ja kokoomukselta hallitusyhteistyöhön vedoten.

Surullinen on perustuslakivaliokunnan tila itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!