Poliitikon kunnia

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen hämmensi eilen Ylen ykkösaamun haastattelussa ilmoittamalla, että puolue aikoo palkata juristin selvittämään Olli Immoseen kohdistuvia natsiväitteitä. Myöskään rikosilmoitukset eivät kuulemma ole poissuljettuja.

Jotta perussuomalaisten tukisäätiölle (eli SMP-veteraanien säästöpossulle) jäisi enemmän varaa niin käyn selvitän seuraavassa rikosilmoitusten menestymismahdollisuuksia. Ja ihan ilmaiseksi.

Immosen väittämiseen natsiksi voisi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Kunnianloukkaus on rikos, joka löytyy rikoslain 24 luvusta ja kuuluu seuraavasti:

9 § Kunnianloukkaus

Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Yllä lainatussa ensimmäisessä momentissa käydään läpi mikä on kunnianloukkaus. Hieman yksinkertaistettuna se on henkilöstä esitettävän väärän tiedon esittämistä, joka saattaa uhrin vahingon, kärsimyksen tai halveksunnan vaaraan. Kun tällaista kunnianloukkaussyytettä käsitellään oikeudessa niin käytännössä syytteiltä vapautuakseen väitteiden esittäjän tulee näyttää niiden olevan totuudenmukaisia.

Kunnianloukkauksen toinen tekomuoto on muu halventaminen, joka saattaa olla esimerkiksi toisen kutsumista alatyylisella ilmauksella, tulevaisuuteen kohdistuva arvio toisen epäluotettavuudesta tai epärehellisyydestä sekä paikkansa pitävän tiedon esittäminen halventamistarkoituksessa.

Kunnianloukkauspykälän kolmannessa momentissa todetaan, että kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka ”kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, [..] ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.” Eli yllä kuvattu muu halventaminen ei ole rikos, jos se ei ylitä sitä mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Koska Suomessa poliitikot harvemmin lähtevät haastamaan arvostelijoitaan oikeuteen niin arvostelun hyväksyttävyydestä ei ole tuoretta suomalaista oikeuskäytäntöä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin ratkaisuissaan ottanut useasti kantaa hyväksyttävään arvosteluun osana sananvapautta koskevaa ratkaisukäytäntöään. Yksi tärkeimmistä ratkaisuista on Oberschlick v. Austria. Tapauksessa aikakauslehti julkaisi itävaltalaisen poliitikon, Jorg Haiderin, puheen jossa Haider toteaa, että toisen maailmansodan kaikkien sotilaiden, myös saksalaisten, sotineen rauhan ja vapauden puolesta. Puheen sivuun toimittaja Oberschick kirjoitti kommentin, jossa hän totesi Haiderin olevan hullu, eikä natsi. Toimittaja tuomittiin kunnianloukkauksessa Itävallassa. Ratkaisussaan EIT arvioi sananvapautta seuraavasti:

  • sananvapaus ei koske vain hyväksyttävää tai neutraalia informaatiota ja ajatuksia vaan myös loukkaavia, häiritseviä ja järkyttäviä (freedom of expression is applicable not only to ”information” and ”ideas” that are favourably received or regarded as inoffensive or as a matter of indifference, but also to those that offend, shock or disturb.)
  • Poliitikon tulee kestää ja hyväksyä sekä toimittajien, että yleisön kritiikki, erityisesti silloin kun poliitikko esittää väitteitä, jotka ovat alttiita kritiikille. Poliitikolla on oikeus suojella mainettaan, mutta tuota oikeutta tulee arvioida suhteessa avoimeen poliittiseen keskusteluun (A politician inevitably and knowingly lays himself open to close scrutiny of his every word and deed by both journalists and the public at large, and he must display a greater degree of tolerance, especially when he himself makes public statements that are susceptible of criticism. He is certainly entitled to have his reputation protected, even when he is not acting in his private capacity, but the requirements of that protection have to be weighed against the interests of open discussion of political issues, since exceptions to freedom of expression must be interpreted narrowly)

Tuoreempaa näkemystä EIT:n ratkaisukäytännöstä edustaa vuoden alussa julkaistu ratkaisu Marian Maciejewski v. Poland (34447/05). Kyseisessä ratkaisussa toimittaja Maciejewski oli kirjoittanut oikeustalossa tapahtuneista varkauksista, joista epäiltiin henkilökuntaa. Kirjoituksensa kommentissa toimittaja käytti ilmauksia kuten ”varkaita oikeudenkäytössä” ja ”mafian kaltainen tuomarin-syyttäjän yhteenliittymä”. Toimittaja tuomittiin Puolassa kunnianloukkauksesta.

Ratkaisussaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käy läpi aikaisempaa ratkaisukäytäntöään ja toteaa muun muassa seuraavaa:

  • Yhteiskunnallisessa keskustelussa on sallittua liioitella ja jopa provosoida (persons taking part in a public debate on a matter of general concern […] are allowed to have recourse to a degree of exaggeration or even provocation)
  • Arvioidessaan toimittajien työtä kansallisten tuomioistuinten tulee punnita päätösten vaikutusta koko mediakenttään, eikä ainoastaan kyseessä olevaan tapaukseen. Muuten päätöksellä saattaa olla kohtuuton pelotevaikutus, joka estää asioista tiedottamisen yleisölle. (If the national courts apply an overly rigorous approach to the assessment of journalists’ professional conduct, the latter could be unduly deterred from discharging their function of keeping the public informed. The courts must therefore take into account the likely impact of their rulings not only on the individual cases before them but also on the media in general)

Yhteenvetona ratkaisuista uskallan väittää, että poliitikkoa saa kutsua natsiksi ja poliitikon tulee se kestää. Perussuomalaiset yrittää ulostulollaan vain pelotella toimittajia hiljaiseksi.

(Lähteenä tähän kirjoitukseen on käytetty teosta

Tapio Lappi-Seppälä – Kaarlo Hakamies – Pekka Koskinen – Martti Majanen – Sakari Melander – Kimmo Nuotio – Ari-Matti Nuutila – Timo Ojala – Ilkka Rautio: Rikosoikeus, Talentum Media, 2013)
Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!