Virkamies on mulkku

Sosiaalisessa mediassa on tänään levinnyt pop-up kirpputorin perustaneen Anna Degerholmin kirjoitus siitä kuinka Helsingin kaupungin virkamiehet puuttuivat kirpputorin toimintaan. En ole maankäyttö- ja rakennuslain tai pelastuslain asiantuntija, mutta sain käsityksen, että ongelma syntyy, koska kirpputoritilana käytettyä varasto ei vastaa liike- ja kokoontumistilalle annettuja vaatimuksia (rakennustekniikasta jotain ymmärtävät voivat perehtyä määräyksiin täällä). Loppukaneettina Anna Degerholm toivoo, että virkamiehet pyrkisivät ratkaisemaan yritystoiminnan ongelmia niiden keksimisen sijaan.

Degerholmin toive on ymmärrettävä, mutta valitettavasti tielle tulee lainsäädäntö. Perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaan:

”Julkisen vallan tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

Tässä ei voi liikaa painottaa sanaa tarkoin. Virkamies pääsee työssään tulkitsemaan lainsäädäntöä ja säädöksiin on jätetty harkintamarginaaliakin. Jos jonkinlainen menettely on kuitenkin lain mukaan kielletty niin tällöin virkamies ei voi tehdä menettelyn mahdollistavaa päätöstä ja tarvittaessa tulee myös toimia niin, että menettely keskeytyy.

Perustuslain 118 §:n 1 momentin mukaan:

”Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta.”

Vastuulla tarkoitetaan niin vahingonkorvausvastuuta kuin viime kädessä rikosoikeudellista vastuutakin. Virkavastuu ei kata ainoastaan aktiivista toimintaa vaan myös passiivinen virkatoimien tekemättä jättäminen kuuluu virkavastuun piiriin. Virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita maksimissaan vuosi vankeutta myös viralta pantavaksi. Lievemmästä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita varoitus tai sakkoja.

Valtion virkamiehistä pidetään lähtökohtaisesti nimikirjalain mukaista nimikirjaa, kunnille nimikirjanpito on vapaaehtoista. Nimikirjaan merkitään virkamiehen kaikki virkamiehen virkarikoksista saamat rangaistukset, sekä muut rikosoikeudelliset rangaistukset, joista on tuomittu vähintään ehdollista vankeutta. Esimerkiksi tieto aikaisemmasta viraltapanosta säilyy nimikirjassa eläkeiän saavuttamiseen saakka, joten kerran viraltapantua virkamiestä tuskin tullaan toistamiseen palkkaamaan.

Myös virkamiehiksi päätyy varmasti luonnevikaisia ääliöitä, jotka katsovat tärkeimmäksi tehtäväkseen muiden kyykyttämisen. Itse olen kuitenkin lähinnä törmännyt asiakasystävällisiin virkamiehiin, jotka pyrkivät auttamaan ongelmien ratkaisussa. Pyrin olemaan sellainen itsekin. Valitettavasti virkamieskään ei halua rikkoa lakia, jos siitä saattaa seurata vankeus, viraltapano ja työttömyys. Jos jokin on menettely virkamiehen mielestä lain mukaan mahdotonta niin valitukset asiasta kannattaa suunnata kansanedustajille.  

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

Kuolema ja ruumis

Kun ihminen kuolee niin jäljelle jää ruumis. Kuolleella ei ole enää lainsäädännön kannalta oikeuksia, mutta lait säätelevät ruumiin käsittelyä ja kohtelua niin, että sitä ei voida pitää esineenäkään. Käyn seuraavassa läpi kuolemaa ja ruumiin asemaa oikeudellisena prosessina.

Suomessa ei ole yleislakia kuolemasta. Kuolema määritellään laissa ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (101/2001). Lain 21 §:n mukaan ihminen on kuollut, kun hänen aivotoimintansa ovat pysyvästi loppuneet. Siitä mitä oikeudellisia seurauksia kuolemasta on ei ole kuitenkaan määritelty yhdessä laissa, vaan lakeihin on kirjoitettu erillisiä pykäliä kuoleman aiheuttamasta oikeusaseman muutoksesta. Kuolleen oikeustoimet joko purkautuvat tai sopimussuhde siirtyy kuolleen puolisosta ja perillisistä koostuvalle kuolinpesälle. Esimerkiksi avioliittolain (234/1929) 3 §:n mukaan avioliitto purkautuu, kun toinen puoliso kuolee tai julistetaan kuolleeksi. Työsopimuslain (55/2001) 7 luvun 8 §:ssä taas säädetään, että työnantajan kuollessa sekä kuolinpesällä, että työntekijällä on oikeus irtisanoa työsopimus.

Kuollessa myös kuolleen omaisuus siirtyy kuolinpesälle, joka hallinnoi sitä kunnes omaisuus on jaettu. Tämän jälkeen kuolinpesä lakkaa.

Kuollessa tehdyt sopimukset siis joko purkautuvat tai siirtyvät omaisuuden mukana kuolinpesälle. Kuolleesta jää jäljelle ruumis, jonka oikeudellinen asema on siitä mielenkiintoinen, että ruumista ei Suomessa voi omistaa. Ruumiin käsittelyn yleisperiaatteissa säädetään hautaustoimilaissa 457/2003. Lain 2 §:n mukaan:

– ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava

– ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla

– ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Saman lain 23 §:n mukaan hautausjärjestelyistä voi vastata ensisijaisesti kuolleen eläessään toivoma henkilö. Jos nimettyä henkilöä ei ole niin järjestelyt voivat ottaa hoitaakseen ensin puoliso tai perilliset tai viime kädessä muut läheiset. Yksityishenkilöillä ei kuitenkaan ole velvollisuutta hoitaa hautausjärjestelyjä vaan viime kädessä hautauksesta vastaa henkilön viimeinen kotikunta tai jos kotikuntaa ei ole niin asuinkunta.

Aiheellista viivytystä hautaamiseen tai tuhkaamiseen voi aiheuttaa kuolinsyyn selvittäminen, joka asetuksen kuolemansyyn selvittämisestä (948/1973) mukaan tulee tehdä, jos kuolinsyytä ei voida päätellä silmämääräisen arvion perusteella, eikä kuolleen tiedetty sairastavan kuolemaan johtanutta tautia. Lisäksi poliisi voi aloittaa oikeuslääketieteellisen kuolinsyyn tutkinnan. Kuollutta ei kuitenkaan näissä tapauksissa voida haudata tai tuhkata ennen kuin lääkäri antaa siihen luvan.

Kuolinsyyn selvittämisen lisäksi ruumiista voidaan irrottaa elimiä, kudoksia ja soluja, kuten laissa ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä säädetään. Edellä mainittuja voidaan irrottaa, jos tiedossa ei ole tai ei ole syytä olettaa, että kuollut olisi vastustanut toimenpiteitä eläessään. Ensisijaisena toimenpiteenä pidetään kuitenkin kuolinsyyn selvittämistä, eikä irrotustoimenpiteisiin saa ryhtyä, jos ne haittaavat kuolinsyyn selvittämistä.

Eläessään henkilö voi myös testamentata ruumiinsa lääketieteen opetukseen. Testamentista puhuminen on siinä mielessä harhaanjohtavaa, että ruumiin omistusoikeus ei tässäkään tapauksessa siirry testamentin saajalle vaan ruumis luovutetaan ainoastaan opetuksen järjestämiseksi, jonka jälkeen se on haudattava, kuten hautaustoimilaissa säädetään.

Hautaustoimilain säännöstä ruumiin kunnioittavasta kohtelusta täydentää rikoslain 39/1889 17 luvun 12 §:n säännös hautarauhan rikkomisesta. Hautarauhan rikkominen ei koske rikosnimikkeestä huolimatta pelkkää hautarauhaa, vaan siitä voidaan tuomita myös henkilö, joka käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla. Kuollut ei voi eläessään antaa lupaa ruumiinsa käsittelylle pahennusta herättävällä tavalla vaan kyseessä on aina yleisen syytteen alainen rikos. Tavallisimmin ruumiin käsittelystä pahennusta herättävällä tavalla tuomitaan henkilöitä, jotka ovat yrittäneet rikosta peitelläkseen hävittää ruumiin pilkkomalla tai polttamalla.

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

Perusoikeuksien kertauskurssi Kotkan poliisille

Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuus Kotkassa kiellettin, koska järjestäjänä toiminut Etelä-Kymen Vasemmistonuoret ei täyttänyt kaikkia poliisin tilaisuudelle esittämiä vaatimuksia. Poliisi katsoi, että Jyväskylän puukotustapauksen jälkeen tilaisuuden järjestäjien tulisi esittää niin pelastussuunnitelma kuin hoitaa kaikkien tilaisuuteen osallistuvien ruumiintarkastukset. Jos olet kiireinen niin lyhyt analyysini tilanteesta: Poliisi mokasi ja raskaasti.

Kokoontumislaki (530/1999) jakautuu kahdenlaisiin tilaisuuksiin: yleisiin kokouksiin ja yleisötilaisuuksiin. Hallituksen esitys kokoontumislaiksi (HE 145/1998) määrittelee yleisen kokouksen seuraavasti:

”Yleisellä kokouksella tarkoitetaan mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata. Kyse voi olla sekä sisätiloissa että ulkona järjestettävästä yleisölle avoimesta kokouksesta. Kokoontumisvapauden sisältö hallitusmuodossa turvattuna perusoikeutena sekä kansainvälisissä sopimuksissa turvattuna ihmisoikeutena voidaan katsoa vakiintuneeksi. Ehdotettu määritelmä vastaa painotuksiltaan nykytilannetta siinäkin mielessä, että suurin osa käytännössä järjestettävistä yleisistä kokouksista on nimenomaan mielenosoituksia eikä niinkään kokousten kaltaisia tilaisuuksia, joihin kokoonnutaan keskustelemaan ja mahdollisesti tekemään yhteisiä päätöksiä. Viimeksi mainittuja tilaisuuksia ovat esimerkiksi useat vaalitilaisuudet sekä erilaiset valistustarkoituksessa järjestetyt tilaisuudet.” (lihavointi allekirjoittaneen)

Yleensä siis yleisillä kokouksilla tarkoitetaan mielenosoituksia ja sen vuoksi ulkona yleisellä paikalla järjestettävistä yleisistä kokouksista on ilmoitettava poliisille vähintään kuusi tuntia ennen kokouksen alkamista (ja myöhemminkin tehtyä ilmoitusta voidaan pitää pätevänä, jos kokouksesta ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle). Ymmärtääkseni Kotkan keskustelutilaisuus oli kuitenkin tarkoitus järjestää sisätiloissa, jolloin poliisille ei tarvitse lain mukaan ilmoittaa mitään.

Poliisin mahdollisuudet kieltää yleinen kokous ovat äärimmäisen rajatut. Kokoontumislaissa puhutaan ainoastaan poliisin mahdollisuudesta osoittaa kokous siirrettäväksi toiseen, kokouksen kannalta sopivaan paikkaan tai muuttaa mielenosoituskulkueen reittiä. Näistäkin muutoksista pitää neuvotella ensin yleisen kokouksen järjestäjän yhteyshenkilön kanssa. Lain esitöissä todetaan, että poliisi voi kieltää kokouksen ainoastaan vajaavaltaiselta järjestäjältä, jos hän ei kykene vastaamaan velvoitteistaan.

Yksittäinen poliisimies ei voi tietenkään tuntea kaikkia lainkohtia ja ymmärrettävästi kyseessä on varsin poikkeuksellinen tilanne. Silti pidän erittäin huolestuttavana, että poliisi lähtee lakiin perustumattomasti kieltämään kokoontumis- ja sananvapauden ydinalueelle sijoittuvaa toimintaa, kun jo kokontumislakiinkin on kirjattu:

”Julkisen vallan on edistettävä kokoontumisvapauden käyttämistä turvaamalla oikeus kokoontua ilman ulkopuolista häiriötä ja luomalla edellytyksiä yleisten kokousten järjestämiselle.”

Jos poliisi siis on huolissaan keskustelutilaisuuteen säntäävistä häiriköistä niin silloin paikalle lähetetään tarpeellinen määrä poliiseja. Aivan samoin kuin poliisipartiot turvaavat mielenosoituskulkuettakin.

 

PÄIVITYS: Mukava huomata, että professoritason oikeusoppineet ovat päätyneet samaan lopputulokseen.

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

Henkilötietojen käsittelystä henkilökohtaisiin tarkoituksiin

Suomen lainsäädännön lähtökohtana on, että henkilötietoja ei saa käsitellä ilman asianomaisen lupaa. Henkilötietojen käsittelystä on säädetty henkilötietolaki (523/1999) jonka mukaan henkilötiedolla tarkoitetaan:

”kaikenlaisia luonnollista henkilöä taikka hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavia merkintöjä, jotka voidaan tunnistaa häntä tai hänen perhettään tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa eläviä koskeviksi ” (3 § 2. mom)

Samassa laissa määritellään myös henkilörekisteri, jolla tarkoitetaan:

”käyttötarkoituksensa vuoksi yhteenkuuluvista merkinnöistä muodostuvaa henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa, jota käsitellään osin tai kokonaan automaattisen tietojenkäsittelyn avulla taikka joka on järjestetty kortistoksi, luetteloksi tai muulla näihin verrattavalla tavalla siten, että tiettyä henkilöä koskevat tiedot voidaan löytää helposti ja kohtuuttomitta kustannuksitta; ” (3 § 5. mom)

Henkilörekisterin rekisterinpitäjän on laadittava rekisteriseloste, jossa rekisterinpitäjä kertoo mm. oman nimensä, tietojen käsittelyn tarkoituksen sekä kuvauksen rekisterin suojauksen periaatteista.

Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi matkapuhelimen puhelinmuistio, kalenteriin tehdyt syntymäpäivämerkinnät tai lasten vauvakirjat muodostavat henkilörekisterin, josta pitäisi laatia rekisteriseloste. Tai pitäisi laatia, jollei lainsäätäjä olisi ollut kaukaa viisas ja todennut, että henkilötietolaki ei koske:

”henkilötietojen käsittelyä, jonka luonnollinen henkilö suorittaa yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiinsa. ” (2 § 3. mom)

Laissa puhutaan vain henkilökohtaisista tai niihin verrattavista tavanomaisista yksityisistä tarkoituksista näitä tarkemmin määrittelemättä. Hallituksen esitys eduskunnalle henkilötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 96/1998) kuitenkin avaa käsitettä tarkemmin:

”Henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tarkoituksiin käsiteltäviä henkilötietoja ovat esimerkiksi henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon liittyvät tiedot sekä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetut nimi-, osoite- ja puhelinnumerotiedot ja tiedot tuttavien merkkipäivistä. ”

Jos sinulla siis on tapana tallentaa netistä poliittisesti aktiivisten ihmisten valokuvia ja henkilötietoja niin kyseessä ei ole henkilötietojen käsittely henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Lopeta heti!

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!