Yrittäjäriskin häivytystä

Vaalit lähestyvät ja työntekijän asema alkaa kiinnostaa entistä enemmän sekä oikeistoa, että vasemmistoa. Perheyritysten liiton uusi puheenjohtaja Heikki Kovanen avasi viime viikolla pelin ilmoittamalla, että työvoimaa on vaikea saada:

””Saatavuus on kehnoa ja hakijoiden määrä on vähentynyt, ja olen kuullut samaa viestiä muiltakin aloilta. Kynnys ottaa vastaan uusia töitä vaikuttaa korkealta”, Kovanen Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja miettii moraalikatoa.  ”

Kovasella on varmasti asiasta ensi käden tietoa, mutta katsotaanpa millaista hommaa Kovanen tarjoaa:

provisiopalkka

(klikkaa suuremmaksi)

Tarkkasilmäisimmät löysivätkin taikasanan, provisiopalkka. Jos kyyditettäviä ei ole, niin kuljettaja ei tienaa mitään. (paitsi täysipäiväiset kuljettajat, joille on nähtävästi jonkinlainen takuupalkkajärjestelmä). Pienoislinja-autot eivät myöskään voi ottaa asiakkaita lennosta, joten kuljettaja on kyytien saamisessa täysin keskuksen varassa.

SDP julkaisi sunnuntaina vaaliohjelmansa, jonka osana oli nollatyösopimusten kielto. Nollatyösopimus on työsopimus, jossa työmäärää ei ole määritelty vaan se voi olla viikottain mitä tahansa nollasta ylöspäin riippuen työnantajan tarpeesta. Jos tunteja ei ole, ei tule työntekijälle palkkaakaan. Suomen Yrittäjät kuittasi heti samana päivänä ilmoittamalla, että nollatuntisopimukset ovat tärkeä osa työelämän joustoja:

”– Näitä ilman ennalta määriteltyä työaikaa olevia sopimuksia käytetään tehtävissä, joissa ei voida varmuudella tietää tarjolla olevien töiden määrää. Nollatyösopimukset saattavat olla tarpeellisia myös silloin, kun työntekijä ei itse voi esimerkiksi opiskelun tai muiden työtehtäviensä vuoksi sitoutua etukäteen tiettyyn viikkotyömäärään. Tällöin nollatyösopimuksella saavutetaan kumpaakin osapuolta hyödyttävä jousto, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus.”

Ymmärrettävästi yrittäjien mielestä paras työntekijä on sellainen, jolle pitää maksaa palkkaa ainoastaan silloin, kun on pakko. Jos tunteja ei kerry tarpeeksi niin työntekijät joutuvat turvautumaan yhteiskunnan tukeen. Nollatuntisopimuksilla on eläminen on pitemmän päälle raskasta, eikä osapäivätyöstäkään pääse välttämättä kokopäiväiseksi edes yli kahdessakymmenessä vuodessa. Pienipalkkaiset sinnittelevät, veronmaksajat kantavat riskin ja tuoton nostaa yrittäjä.

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

Sattuma ja elämänhallinta

Työttömien asemasta ja osasta käyty keskustelu muuttuu nopeasti keskusteluksi siitä, että missä määrin työttömät ovat itse vastuussa omasta tilanteestaan. Kun on työtä, mahdollisesti jopa vakituista ja hyväpalkkaista, niin on helppo arvioida työuraansa taaksepäin saavutuksina, joihin muidenkin pitäisi pystyä. Harvempi haluaa ajatella, että urakehitykseen vaikuttaisi sattuma.

Olen itse vakituisessa, mediaanipalkkaisessa virkasuhteessa, johon pääsemiseen vaikutti huomattavasti se, että olin vuonna 2009 korkeakouluharjoittelijana nykyisessä työpaikassani.  Vuonna 2010 olin korkeakouluharjoittelijana tehtävissä, joihin en olisi päässyt ilman vuonna 2009 tehtyä harjoittelua. Ne tehtävät taas paransivat asemiani kun hain nykyiseen tehtävääni. Mikä tässä sitten on sattumaa?

En vuonna 2009 rakentanut tietoisesti uraa oikeushallinnon palveluksessa. Bongasin ilmoituksen, hain ja satuin pääsemään harjoitteluun. Olin ohjeiden vastaisesti hakenut myös harjoittelutukea jo ensimmäisen vuoden jälkeen, joten sekään ei ollut ongelma. Minulla ei kuitenkaan ollut siinä vaiheessa minkäänlaista erikoisosaamista, joten työhön olisi voitu valita joku toinenkin noheva ja innokas opiskelija.

Kesällä 2010 sain harjoittelupaikan ihan yllättäen. Lähetin hakemuksen muihin tehtäviin, mutta edelliskesän kokemukseni perusteella minulle sorvattiin ihan erilainen harjoittelupaikka. Tämän harjoittelun palkan maksoi kokonaan virasto, joten sattumaa oli vähintäänkin se, että määrärahoja palkkaamiseni löytyi.

Miettikää työelämäänne taaksepäin. Arvioikaa niitä pieniä merkityksellisiä tekijöitä, joilla olette päässeet palkkatyöhön kiinni. On helppo ajatella, että kaikki on kiinni vain omasta osaamisesta, mutta kukaan meistä ei ole korvaamaton. En väitä, ettei osaamisella olisi merkitystä, mutta mahdollisuudet näyttää osaamisensa ratkaistaan sattumakorteilla.

Entäpä sitten ne, jotka ovat tällä hetkellä työttömiä. He ovat varmasti törmänneet vastaavanlaisiin sattumanpaikkoihin, mutta ne eivät ole johtaneet työelämään. Onko tämä heidän vikansa?

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!