Vihreä kiertue Tampereella – huomioita puheenjohtajaehdokaspaneelista

Puheenjohtajapaneeli käynnistymässä. Kuvasta puuttuu Mika Flöjt, joka myöhästyi auton hajoamisen vuoksi.

Vihreä Suomi -puheenjohtajakiertue rantautui eilen Tampereelle. Vihreät järjestää puheenjohtajastaan neuvoa antavan jäsenäänestyksen (johon neuvoa antavuudesta huolimatta on sitouduttu) ja minullakin on äänioikeus. Suosikkini puoluejohtajaksi on vielä haussa, joten kävin kuuntelemassa puheenjohtajapaneelista. En tunne yhtäkään ehdokasta ennalta, joten alla varsin puolueettomia huomioitani puheenjohtajapaneelista ja ehdokkaista. (kyseessä ei ole kattava raportti kaikesta tapahtuneesta, sitä varten suosittelen katsomaan tallenteen paneelista sen ilmestyttyä)

Luin ennen tenttiä spekulaatioita ehdokkaiden väsähtämisestä paneeleihin, mutta tällaisesta ei ollut tietokaan. Keskustelu oli vireää ja panelistit vastasivat innolla sekä paneelia johtaneen Vihreän langan päätoimittajan Riikka Suomisen, että yleisön kysymyksiin.

Jo useammassa esittelypuheenvuorossa otettiin kantaa siihen, että vihreiden tulee muotoutua entistä enemmän yleispuolueen suuntaan. Olli-Poika Parviainen totesi, että Suomen kansa haluaa vihreät hallitukseen.

Nykyinen puheenjohtaja Ville Niinistö joutuu väistymään puheenjohtajan paikalta puolueen rotaatiosäännön vuoksi. Ehdokkaat olivat Maria Ohisaloa lukuun ottamatta sitä mieltä, että he olisivat kannattaneet Niinistön jatkoa, jos se olisi ollut mahdollista. Ohisalo perusteli näkemystään sillä, että puolue tarvitsee ”lisää puhuvia päitä” ja vastuuta tulee jakaa enemmän. Keskustelun kuluessa Ohisalon näkemyksiin yhtyivät erityisesti Emma Kari ja Krista Mikkonen, vaikka he eivät olisi puheenjohtajaa olisikaan vaihtaneet. Krista Mikkonen myös kuittasi nykyisen puheenjohtajan suuntaan ilmoittamalla, että hän ei puheenjohtajana ampuisi kaikkea mikä liikkuu.

Keskustelun kiinnostavin osuus käynnistyi tamperelaisen kaupunginvaltuutetun Jaakko Stenhällin yleisökysymyksestä ”Suomen rooli globaalissa talousjärjestelmässä”. Tämä tuntui yllättäneen keskustelijat, sillä vastaukset eivät tulleet niin selkeinä kuin Riikka Suomisen kysymyksiin:

Krista Mikkonen painotti Suomen aktiivisuutta EU:ssa ja olla kansainvälinen vastuunkantaja. Mikkosen mukaan Suomen tulee panostaa korkeaan teknologiaan. Emma Kari katsoi, että Suomen tulee ajaa kansainvälisissä yhteyksissä vastuullista markkinataloutta. Mika Flöjtin vastauksissa painottui, että Suomen tulee olla yrittäjille turvallinen yhteiskunta yrittää, Suomen hajautettu maatalousjärjestelmä tulee säilyttää sekä Pohjois-Suomen matkailua kehittää. Maria Ohisalo julistautui EU-federalistiksi, mutta samalla painotti sitä, että ihmisten hyvinvointi on nähtävä osana talouspolitiikkaa ja leikkauksien haitallisuutta. Touko Aalto puhui aggressiiviseen verosuunnitteluun puuttumisesta, sekä euroalueen tilanteen uudelleenjärjestelystä. Aalto piti Saksan ylijäämien kahmimista pitkällä tähtäimellä kestämättömänä ja pohti EU:n budjettikurisääntöjen muuttamista. Aalto otti myös painotti, että vihreiden tulee pystyä ottamaan kantaa isoihin rakennekysymyksiin. Viimeisenä vastaajana myös Olli-Poika Parviainen otti kantaa eurojärjestelmän ongelmiin ja painotti, että kansainvälisestä taloudesta tulee saada kestävämpää. Parviainen mainitsi myös sen, että Suomen tulee saada osaajia ulkomailta.

Jatkokysymyksenä federalisteiksi julistautuivat myös muut puheenjohtajaehdokkaat Mika Flöjtiä lukuunottamatta. Flöjt perusteli vastaustaan EU:n korruptiolla ja huolella siitä, että tällöin EU saisi liikaa valtaa mm. Suomen kaivosasioihin. Emma Kari painotti, että pienen maan etu on olla osa isoa yhteisöä. Touko Aallon mukaan kansallisvaltiot eivät pysty ratkaisemaan isoja globaaleja uhkia. Olli-Poika Parviainen painotti, että kansainvälisessä yhteistyössä on muistettava myös kansainvälinen yhteisvastuu. Maria Ohisalo muistutti, että EU:n tämänhetkinen sosiaalipolitiikka on työpolitiikkaa ja että jatkossa tätä pitäisi muuttaa. Krista Mikkosen mukaan Suomi saa kansainvälisellä aktiivisuudella kokoaan suuremman painoarvon.

Kaikki panelistit olivat samaa mieltä siitä, että vihreiden asema poliittisen jakauman vasemmalla puolella on hyvä, eikä vihreiden pidä pyrkiä asemoitumaan liberaaliin oikeistoon. Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että heikoiten pärjäävistä on pidettävä huolta, mutta markkinatalous on järjestelmänä lähtökohtaisesti toimiva. Kysymyksen jatkokeskustelussa Maria Ohisalon huomio siitä, että puhe hyvinvointivaltiosta on hallituksen nykypolitiikassa häivytetty ja linjapapereissa puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta oli erinomainen. Ohisalolta kritiikkiä sai myös hallituksen Pro Business-talouspolitiikka. Touko Aalto katsoi, että vihreillä on nykypositiosta mahdollisuus toimia politiikan muutosvoimana.

Esitin yleisökysymyksen siitä, että kannattavatko ehdokkaat Nato-jäsenyyttä. Jokainen ehdokas vastusti Nato-jäsenyyttä. Perusteluissa kaikki kuitenkin painottivat varsinkin pohjoismaista yhteistyötä eurooppalaisen yhteistyön lisäksi. Krista Mikkonen katsoi, että Suomen ja Ruotsin pysyminen Naton ulkopuolella on Itämeren aluetta vakauttava tekijä. Mika Flöjt katsoi, että venäläiskenraalit saattavat nähdä Suomen Nato-yhteensopivan infran osana Nato-infraa jäsenyyden puutteesta huolimatta.

Keskustelu jatkui vihreällä talouspolitiikalla synteettisempää talousmallia koskevan yleisökysymyksen saattelemana. Ehdokkaat tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että robotisaatio ja työn murros tulevat aiheuttamaan muutoksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Maria Ohisalo näkemys oli, että varsinkin keskipalkkaiset työt ovat katoamassa ja tämä tulisi ratkaista perustulolla. Krista Mikkosen huoli oli matalasti koulutetuista. Olli-Poika Parviaisen näkemys robotisaatiosta oli valoisampi: robotit eivät vie työtä vaan muuttavat sitä. Emma Kari katsoi, että ajattelu ihmisten jakamisesta työntekijöihin / yrittäjiin / opiskelijoihin / työttömiin on vanhentunut. Järjestelmän pitäisi mukautua paremmin nivoutuviin elämäntilanteisiin.

Paneeliin mennessä ajattelin, että minulla olisi sen päättyessä jo parempi kuva siitä ketä äänestää. Valitettavasti näin ei käynyt, vaan jokainen ehdokas esiintyi omalla tavalla edukseen. Eniten näkemyksistään muista poikkesi Mika Flöjt, jonka painotukset olivat selkeästi eniten ympäristöpolitiikkaan ja haja-asutusalueisiin keskittyvät. En kuitenkaan ole siis huolissani vihreiden tulevaisuudesta valittiin puheenjohtajaksi kuka tahansa. Oman ehdokkaani etsiminen jatkuu.

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

Ehdolla kuntavaaleissa, jäsenenä puolueessa

Olen kirjoittanut tätä blogia lähes 4 vuotta nimimerkillä ”sitoutumaton hämmentäjä” ja useammin blogissani vierailleet ovat todennäköisesti huomanneet, että se on muuttunut muotoon ”vihreä hämmentäjä”.

En ole ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaana. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa olin Tampereen sitoutumattomien ehdokkaana. Oletettavasti Tampereen kuntapolitiikkaan perehtyneemmät nauroivat tässä vaiheessa. Silloin sitoutumattomat oli kuitenkin vielä vakavasti otettava poliittinen liike, eikä nostalgiakerho. Ehdokkuuteni keräsi minulle 41 ääntä.

Kokemus vaaleista oli hyvä, mutta sen jälkeen keskityin opintoihini. Vuoden 2012 vaalien aikaan elämässäni oli niin kiireinen vaihe, että en edes ajatellut lähteväni ehdolle.

Ratkaisu näihin kuntavaaleihin lähtemisestä syntyi syksyllä ja se liittyy ratikkaan. Olen asunut Tampereella koko ikäni ja kaupungissa on ollut pitkä pysähtyneisyyden jakso. Tampere on kasvanut lähinnä uusina lähiöinä, eikä kaupunki ole suuremmin kehittynyt. Historiallisesti ajatellen tämä pysähtyneisyys on ollut poikkeus, niin yliopistot, Särkänniemi kuin Tampere-talokin ovat olleet hankkeita, joilla kaupungin profiili on noussut Tampereen päättäjien aktiivisen toiminnan myötä. Ratikkapäätös on myös tällainen päätös ja haluan olla mukana varmistamassa, että myös seuraavassa valtuustossa uskalletaan tehdä vastaavia ratkaisuja.

Kaupunkikehityksen lisäksi täytyy muistaa myös ihmiset, joita varten kaupunkia kehitetään. Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät todennäköisesti seuraavalla valtuustokaudella maakunnille, jää kaupungille päätösvaltaa asioihin, jotka vaikuttavat hyvinvointiin. Tärkeimpinä varhaiskasvatus, peruskoulutus ja ennaltaehkäisevät palvelut. Haluan olla mukana pitämässä huolta siitä, että asukkaiden ääni kuuluu päätöksenteossa.

Kun kerran lähdin ehdolle niin hetken asiaa pohdittuani päätin liittyä myös vihreisiin. Tämä ei olisi ollut ehdokkuuden kannalta välttämätöntä, vaan olisin voinut lähteä vihreiden listalle myös sitoutumattomana.

Yhteiskunnallisen kehityksen pysäyttäminen tai jopa nostalgiseen ”parempaan aikaan” palaaminen eivät ole koskaan toimineet. Populistit tarjoavat niitä kuitenkin ratkaisuksi yhteiskunnallisiin ongelmiin, mahdollisesti jopa ”vaihtoehtoisilla faktoilla” terästettynä (TJEU: Puheenvuoro-lyhytelokuva).

Vihreät on suomalaista yhteiskuntaa eteenpäin vievä voima ja siksi halusin ehdokkaaksi lähtemisen lisäksi myös liittyä puolueeseen. Toki vihreilläkin on varsinkin oppositiopopulistiset hetkensä, mutta tämä on asia johon haluan ja voin jäsenenä vaikuttaa.

Politiikkani perustuu faktoihin, ei populistisiin heittoihin. Periaatteeni on, että kaikista tulee huolehtia ja kohdella tasa-arvoisesti. Näen, että Tampere menestyy parhaiten kaupungistumalla entisestään. Siis äänestämällä minut saat valtuustoon vihreän edustajan, jolla on kova asenne ja pehmeät arvot!


Jos haluat auttaa kampanjassani niin helppo tapa on tarjota minulle vähän lisää näkyvyyttä tykkäämällä Facebook-sivustani.

Voit myös avustaa vaalikampanjaani vihreiden lahjoitussivun kautta. Pienetkin lahjoitukset auttavat!

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!