Mistä leikataan kymmeniä tuhansia virkamiehiä?

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaati julkisen sektorin virkamiesten vähentämistä kymmenillä tuhansilla puheessa Yrittäjäpäivillä. Väen vähentäminen onnistuisi julkisia palveluita digitalisoimalla, jolloin henkilöstöä ei tarvittaisi yhtä paljon.  Samassa puheessa Sipilä todisti kyvyttömyytensä ymmärtää numeroita väittämällä, että julkisen sektorin koko on osuus bruttokansantuotteesta on 58 prosenttia. Saman paikkansa pitämättömän väitteen on esittänyt myös tasavallan presidentti, joten siinä mielessä Sipilä on hyvässä seurassa.

Kiinnostavampaa on, että mistä Sipilä aikoo leikata kymmeniä tuhansia virkamiehiä. Kymmenet tuhannet on siitä lavea termi, että jokainen kuulija ymmärtää sen eri tavalla. Semanttisena miniminä voitaneen kuitenkin pitää 20 000 virkamiestä, sillä sitä vähemmän ei ole kymmeniä tuhansia. Julkinen sektori jaetaan perinteisesti valtiosektoriin, kuntasektoriin ja evankelisluterilaiseen kirkkoon. Sipilä tuskin on leikkaamassa kirkosta, koska kirkko päättää omista asioistaan. Tarkastellaan siis kuntia ja valtiota.

Valtiolla työskenteli valtion henkilöstökertomuksen mukaan vuonna 2012 päätoimisesti 82 774 henkilöä. Suurimpana ryhmänä oli turvallisuustoiminnan (eli poliisin, puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen, tullin, rikosseuraamuslaitoksen) henkilöstö. Tällä sektorilla työskenteli 33 572 henkilöä. Vaikka kyberturvallisuus on pinnalla, niin kansalaisten perusturvallisuus tuskin lisääntyisi, jos poliisit päivystäisivät enemmän verkossa ja vähemmän kaduilla.

Seuraavaksi suurin ryhmä valtiolla on elinkeinotoiminnan palvelut. Tällä alalla työskenteli 12 876 henkilöä. Tämä kattaa mm. ELY-keskukset, Fimean, Eviran ja maanmittauslaitokset. Siirretäänkö aloittavien yrittäjien neuvonta verkkoon, luovutaanko lääkkeiden tarkastamisesta vai mitä digitalisoidaan niin, että väki vähenee?

Seuraavaksi suurimmat sektorit ovat alle 10 000  henkilöä. Tutkimustoiminnassa oli 8 478 henkilöä ja on vaikea kuvitella, että digitaaliset palvelut mahdollistaisivat tutkimuksen tekemisen pienemmällä henkilöstömäärällä. Valtiovarainhoidossa ja vakuutus- ja rahoituspalveluissa työskenteli 8 286 henkilöä ja tähän ryhmään kuuluvat mm. kaikki valtion kirjanpitoa, reskontranhoitoa ja palkanlaskentaa työkseen tekevät.  Tässä ryhmässä digitalisoinnilla on todellisia mahdollisuuksia. Valtiohallinnossa on käynnissä Kieku-hanke, jonka pitäisi virtaviivaistaa prosesseja. Mutta vaikka hanke mahdollistaisi henkilöstön vähentämisen neljänneksellä niin se tekisi vain noin 2 000 virkamiestä.

Oikeustoimessa työskenteli 6 136 henkilöä. Tämä tarkoittaa mm. tuomioistuinen, syyttäjälaitoksen ja ulosoton henkilöstöä. Digitalisointi on käynnissä tälläkin alueella, mutta sillä voidaan vain nopeuttaa asioiden siirtymistä yksiköstä toiseen ja turhan kirjaamisen vähentämistä. Ei digitalisointi nopeuta yksittäisen tuomion harkitsemista.

Ministeriötasolla työskententeli 5 756 henkeä. Nämähän ovat niitä perinteisiä ”turhia virkamiehiä”, jotka toteuttavat poliitikkojen määrittämiä suuntaviivoja selvittämällä ja osallistumalla lakien säätämiseen. Minun on vaikea hahmottaa, että miten digitalisointi tehostaisi lainsäädäntöä. Edellä mainittujen lisäksi valtiolla on muutamia muita henkilöstäryhmiä, joiden yhdenlaskettu koko on noin 8 000 henkeä. Näihin kuuluvat mm. opetus- ja koulutuspalvelut (valtion koulut ja oppilaitokset), sosiaali- ja terveyspalvelut (valtion lastensuojelulaitokset ja mielisairaalat) sekä alue- ja ympäristöpalvelut.

Kuntasektorilla työskentelee valtiota huomattavasti enemmän henkilöstä. Lokakuussa 2013 kunnissa ja kuntayhtymissä työskenteli 432 000 henkilöä. Näistä virkasuhteessa toimi noin 26 % eli 112 320 henkeä. Käsittelen silti kuntasektoria kokonaisuutena, sillä julkisessa keskustelussa virat ja toimet menevät iloisesti sekaisin.

Henkilöstöä sektoreittain tarkastellessa joudun valitettavasti turvautumaan vanhentuneeseen tietoon, sillä löysin kymmenen vuotta vanhan valtiovarainministeriön julkaisun ”Julkinen sektori työnantajana”. Kymmenessä vuodessa kuntasektorin henkilöstä on lisääntynyt 1 000 hengellä ja kun huomioidaan väestön vanheneminen niin uskallan olettaa, että tuo lisäys ei näy hallinnossa.

Yli 80 prosenttia kuntien henkilöstöstä työskentee terveydenhuolto-, sivistys- tai sosiaalitoimessa. Tämä tarkoittaa yli 345 600 henkeä. Tässä vaiheessa toivoisin Juha Sipilältä ehdotuksia, että siirretäänkö verkkoon sydänkirurgia, vanhustenhuolto, lastensuojelu vai peruskoulu? Digitalisoitavia palveluita tuolta henkilöstöryhmältä löytyy lähinnä toimeentulotuen myöntämisestä.

Seuraavaksi suurin ryhmä liike- ja palvelutoiminnan henkilöstö. Näissä tehtävissä työskenteli vuonna 2004 noin 20 000 henkeä. Kyseessä on mm. kunnallisissa energialaitoksissa työskentelevät ja kunnissa toimivat joukkoliikenteen kuljettajat. No PK-seudulla automatisoidaan metroa, mutta muuten digitalisointi näissä palveluissa on edelleen sci-fiä.

Saman verran henkilöstöä työskenteli kaavoituksessa ja yleisissä palveluissa. Kunnallistekniikan ylläpito siirtyy ehkä vielä joskus roboteille, mutta tässä vaiheessa se on haihattelua. Kaavoituksessa ajankäyttö keskittyy kaavasuunnitteluun. Asiakirjojen siirtymistä voidaan varmasti edelleen sähköistää, mutta se ei nopeuta pääasiaan käytettyä aikaa.

Hallinnossa eli kuntien johdossa ja taloushallinnossa työskenteli noin 15 000 henkeä. Kuten valtiolla niin myös kunnillakin on varmasti kehitettävää taloushallinnon sähköistämisessä, joka mahdollistaa henkilöstön vähentämisen. Kuitenkin on huomattava, että vaikka jokainen yleishallinnossa työskentelevä saisi kunnista kenkää niin ei silti päästä Sipilän vaatimiin kymmeniin tuhansiin virkamiehiin.

Pienimmät kuntien henkilöstöryhmät ovat kiinteistöjen hallinnossa ja hoidossa sekä järjestystoimessa. Näissä työskenteli yhteensä alle 20 000 henkeä. Palo- ja pelastustoimea tai kiinteistönhoitoa on vaikea digitalisoida.

Sipilän puheet kymmenien tuhansien virkamiesten vähentämisestä palveluita digitalisoimalla ovat rehellisesti sanottuna haihattelua. Jos julkisen sektorin henkilöstöä halutaan vähentää niin tehokkaimmat keinot ovat:

– päättää poliittisesti, että mitä jätetään tekemättä

– ulkoistaminen.

Koska Suomesta on vaikea löytää poliitikkoa, joka haluaa ottaa vastuuta palveluiden karsimisesta niin ensimmäinen vaihtoehto on poissuljettu. Ulkoistaminen taas ei vähennä tehdyn työn määrää, eikä todennäköisesti myöskään palveluihin käytettyä rahamäärää. Ehkä kansalaisia sitten ärsyttää vähemmän, kun sosiaalityötä tekeekin kunnan elätin sijaan yksityisen sektorin työntekijä.

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!

Virkamies on mulkku

Sosiaalisessa mediassa on tänään levinnyt pop-up kirpputorin perustaneen Anna Degerholmin kirjoitus siitä kuinka Helsingin kaupungin virkamiehet puuttuivat kirpputorin toimintaan. En ole maankäyttö- ja rakennuslain tai pelastuslain asiantuntija, mutta sain käsityksen, että ongelma syntyy, koska kirpputoritilana käytettyä varasto ei vastaa liike- ja kokoontumistilalle annettuja vaatimuksia (rakennustekniikasta jotain ymmärtävät voivat perehtyä määräyksiin täällä). Loppukaneettina Anna Degerholm toivoo, että virkamiehet pyrkisivät ratkaisemaan yritystoiminnan ongelmia niiden keksimisen sijaan.

Degerholmin toive on ymmärrettävä, mutta valitettavasti tielle tulee lainsäädäntö. Perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaan:

”Julkisen vallan tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

Tässä ei voi liikaa painottaa sanaa tarkoin. Virkamies pääsee työssään tulkitsemaan lainsäädäntöä ja säädöksiin on jätetty harkintamarginaaliakin. Jos jonkinlainen menettely on kuitenkin lain mukaan kielletty niin tällöin virkamies ei voi tehdä menettelyn mahdollistavaa päätöstä ja tarvittaessa tulee myös toimia niin, että menettely keskeytyy.

Perustuslain 118 §:n 1 momentin mukaan:

”Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta.”

Vastuulla tarkoitetaan niin vahingonkorvausvastuuta kuin viime kädessä rikosoikeudellista vastuutakin. Virkavastuu ei kata ainoastaan aktiivista toimintaa vaan myös passiivinen virkatoimien tekemättä jättäminen kuuluu virkavastuun piiriin. Virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita maksimissaan vuosi vankeutta myös viralta pantavaksi. Lievemmästä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita varoitus tai sakkoja.

Valtion virkamiehistä pidetään lähtökohtaisesti nimikirjalain mukaista nimikirjaa, kunnille nimikirjanpito on vapaaehtoista. Nimikirjaan merkitään virkamiehen kaikki virkamiehen virkarikoksista saamat rangaistukset, sekä muut rikosoikeudelliset rangaistukset, joista on tuomittu vähintään ehdollista vankeutta. Esimerkiksi tieto aikaisemmasta viraltapanosta säilyy nimikirjassa eläkeiän saavuttamiseen saakka, joten kerran viraltapantua virkamiestä tuskin tullaan toistamiseen palkkaamaan.

Myös virkamiehiksi päätyy varmasti luonnevikaisia ääliöitä, jotka katsovat tärkeimmäksi tehtäväkseen muiden kyykyttämisen. Itse olen kuitenkin lähinnä törmännyt asiakasystävällisiin virkamiehiin, jotka pyrkivät auttamaan ongelmien ratkaisussa. Pyrin olemaan sellainen itsekin. Valitettavasti virkamieskään ei halua rikkoa lakia, jos siitä saattaa seurata vankeus, viraltapano ja työttömyys. Jos jokin on menettely virkamiehen mielestä lain mukaan mahdotonta niin valitukset asiasta kannattaa suunnata kansanedustajille.  

Teksti tykkää kun sitä luetaan. Saa jakaa siis!